KIITOS KAIKILLE KESÄN 2018 ISENGE CLUBIN MATKASTA KARJALAN KANNAKSELLE

Muutama lause matkan kulusta on ohessa. Sama löytyy kuvineen myös sivustolta "Happy days are here". Toivottavasti kaikki kuvat ovat nähtävissä 15.7.2018 klo 15-19 tapaamisessamme:

28.06., torstai

No loppuihan se kokous ja pääsin valmistelemaan kotiin matkaanlähtöä Karjalaan:

-          Tuoretta pullaa piti leipoa aamun ensimmäistä persoonallista taukoa varten. Taikina nousi hienosti, mutta leipomistilanteessa oli sen verran paljon säpinää, että saina aikaiseksi ihan uudenlaisia tuotteia pullamarkkinoilla. Tässä asiassa äidin su,lla oli palautteen antajana tärkeä merkitys.

-          Yön aikana sitten ehdin ulkoiluttaa lisäksi Nöpön ja lisäksi laittaa savustumaan 1,2 kilon annoksen lohta Karjalaan lähtevien aamutarjoilua varten

Kaiken tämän lisäksi kävin runsaasti kastelemassa pihalla eri kasveja. Loppuviikosta ennuste lupasi runsaita sateita, joten nyt oli syytä tyhjentää vesivarastoja.

1 h 20 min ehdin saada unta ennen kuin herätys klo  03.00 palautti mielen tähän hetkeen.

Bussi saapui aamuyöstä minuutilleen Suvitielle ja saimme alkaa pakata kyytiin aika suuren määrän erilaista tarvikkeistoa.

 

Aamu oli aurinkoinen ja porukka hyvällä tuulella. Tampereelta haimme kyytiin viimeiset matkalaiset ja suunta kohti etelää. Reittimme rajalle kulki Porvoon ja Loviisan kautta.

Matkalla pidimme ensimmäisen jalottelutauon ulkona ja nautimme aamulla kotona valmiiksi keitetyt kahvit ja tuoreet pullat sekä savustetun lohen tumman leivän ja levitteen kanssa. Kumman hyvältä maistuivat ja pullia muutamat ihan kehuivat. Sattumalta leivonnan yhteydessä tapahtuneen unohduksen takia teimme ihan uuden keksinnön ja saimme hienon idean tulevaisuudessa monipuolistaa leivontaa.

Suomen rajalla ei ollut minkäänlaista ruuhkaa ja oletimme, että sama jatkuisi Venäjän puolella. Rauhallista oli sielläkin, mutta kyllä se papereiden tarkistaminen ystävälliseltä rajavirkailijattarelta kesti kuitenkin 2 minuuttia/henkilö.

Klo 11 jälkeen olimme valmiita siirtymään eteenpäin ja havainto oli sama kuin viime vuonna: tiestö paremmassa kunnossa kuin Suomessa ja roskien suhteen ympäristö paljon siistimpää.

Raha kannatti jälleen vaihtaa Venäjän puolella rajaa: kurssi oli selkeästi parempi.

Rajalta sain vielä yhteyden hotellimme ravintolaan: ehtisimme hyvissä ajoin lounaalle hotelliin.

Aikataulu näyttää toimivan erinomaisesti: saaamme syödä rauhassa ja sitten heti klo 14 jälkeen  voimme majoittua huoneisiin. Täytyy sanoa, että tällä kertaa porukka oli todella positiivisesti yllättynyt: huoneet olivat erinomaisessa kunnossa, todella hyvin varustetut, siisti huoneet.

Sovimme jatkavamme matkaa klo 16 Viipurin kaupunkikierroksella ja sitten klo 17 opastetulla kierroksella Alvar Aallon kirjastossa. Kaupungin ydinosasta jäi oikein hyvä maku: Viipuri on silloin 1930-luvulla ollut varmasti eloisa ja virkeä kaupunki. Seuraavan 10 vuoden aikana se varmasti uudistuu runsaasti, sillä niin paljon on talojen kunnostustöitä ja teiden parnannushankkeita meneillään.

Kirjaston opastuskierros oli haaste monelle. Oppaamme puhui erinomaisen selkeää englanninkieltä, mutta jos elämässään ei ole sitä koskaan tarvinnut, kyllä 90 minuutin opastuksessa on seuraamista. Saimme tutustua talon kaikkiin kolkkiin ja kuulimme todella yksityiskohtaisen kuvauksen rakennuksen vaiheista. Lopuksi pääsimme vielä suureen saliinkin. Se oli alkuvaiheessa varattu, kun Lukio numero 11 jakoi siellä oppilailleen oletettavasti päättötodistuksiaan.

Kirjastolta väki siirtyi bussilla hotellille odottamaan klo 19.50 ruokailuun lähtöä. Itse poikkesin ravintola Espilässä tarkistamassa, että kaikki illan varausta koskien olisi kunnossa.

Hieman alkoi jo olla nuutunut olo, mutta ei auta: illan pöötapahtumaa ei voi jättää väliin. Espilässä oli lisäksemme kaksi muutakin, hieman meitä pienempää porukkaa. Tarjoilu alkoi kuitenkin sujua välittömästi ja Karikin oli todella ihmeissään, miten kaikki palvelu sujui ilman minkäänlaista odottelua. Hänellä oli ihan toisenlaisia kokemuksia muutaman viikon takaa.

Iltaa piristi Tuulan kertoma tieto siitä, että yksi joukostamme täyttäisi juuri tänään Isenge Clubin vuosipäivänä vuosia. Lauloimme ja nostimme maljan. Ilta sujui mukavissa tunnelmissa. Kokousasioita emme alkaneet ruuan lomassa käsitellä vaan otamme ne sitten esille eri vaiheissa matkaa tämän jälkeen.

Espilä-ilta oli jokatapauksessa hieno kokemus mukavalla porukalla.

 

Koitin alkaa vielä torstai-iltana kirjoittaa päivitystä juttuuni Viipurissa, mutta sitten yhteys ei oikein toiminut ja sen jälkeen sitten ei ollutkaan asiaa koneelle ennen kuin kotona: toisaalta oli kiirettä järjestelyissä koko ajan ja muutamissa paikoissa oli ongelmia myös yhteyksien kanssa.

Illalla kaupungilla näytti hiljenevän varsin aikaisin. Viereinen Pyöreän tornin ravintolakin sulkeutui jo klo 21. Toisaalta kun muistaa, miten lyhyt yöuni aika monella meistä on takana, ei liene ihme, että sänky kutsui useimpia meistä.

Monen suusta olin kuullut jo positiivista palautetta tästä alusta. Olin itsekin hyvin yllättynyt hotellin tasosta ja sen tarjoamista palveluista.

29.06., perjantai

Päivän ajomatka olisi tänään suhteellisen lyhyt, sillä siirrymme ainoastaan Kuokkalaan asti. Siksi emme kiirehtineet lähdönkään kanssa. Aamiaiselle melkein koko porukka kuljettajia lukuunottamatta kuitenkin kiirehti heti ovien avauduttua. Yllätyksemme oli suuri, kun ruokaa riitti hyvin, vaikka kaikki paikat täyttyivät. Viktoriassa aamiainen tarjoiltiin buffet-pöydästä ja valikoimaa riitti kaikille.

Suuri positiivinen yllätys jälleen.

Suuntasimme matkamme ensin Summan taistelupaikoille. Tutustumiskohde oli korsu, johon oli tullut 21.12.1939 venäläisen tykistön täsmäisku ja 19 kalvolalaista nuorta miestä oli siinä saanut silmänräpäyksessä surmansa. Vain kaksi oli selviytynyt haavoittuneena kertomaan kokemastaan. Paikka oli tiheään kasvanutta metsää, aika koskematonta sellaista, niin kuin muukin vehreä ympäristö. Silloin talvisodan melskeessä näillä kulmilla näytti kovin erilaiselta.

Länsi-kannaksella Neuvostoliiton 7. armeijan joukot saavuttivat pääaseman 12. joulukuutaMuolaanjärven eteläpuolella ja aloittivat ensimmäisen murtoyrityksensä 17. joulukuuta. Itä-kannaksella alkoi yritys Taipaleenjoen ylittämiseksi 6. joulukuuta. Puna-armeijan jalkaväki hyökkäsi linnoitteiden kimppuun tykistön ja ilmavoimien tukemana. Bunkkerit kestivät tykkitulta hyvin ja pommitukset olivat epätarkkoja. Eräs patteri ampui yhtä bunkkeria kohti 1 800 kranaattia onnistuen vain irrottamaan siitä pieniä palasia.Hyökkääjän eteneminen jäi vaatimattomaksi ja tappiot suuriksi. 7. armeija keskeytti hyökkäystoimet 26. joulukuuta.

Kaikkien hämmästykseksi tämä hyökkäys ei saavuttanut juurikaan tavoitteitaan, sillä suomalaiset eivät jättäneet asemiaan, vaikka vihollisen panssarivaunut ajelivat suhteellisen vapaasti pitkin aukeita taistelukenttiä. Suomalaisilla oli hyvin rajoitetusti panssarintorjunta-aseistusta ja senkin tuli oli yleensä tehotonta.

Pysähdyimme lisäksi lähistöllä sijainneessa komentokorsussa.

Näillä kulmilla luonamme vieraili liikkuva metsämarketti, josta sai hankittua monenlaista tavaraa, ei yksin juotavia.

Seuraavaksi ohjelmaamme oli merkitty poikkeaminen Lintulan luostarissa Kivennavalla. Sain kohteesta vinkin Hakunin  Pirjolta ja toki heti tartuimme. Sen verran kiirett’ matkaa edelt#v# aika oli, että mitääm yhteyksiä en ehtonyt yrittää paikkaan ottaa. Ihan riittävästi riitti selvitettävä noissa matkan peruspalveluissakin, kun eivät edes hotellit vaivautuneet kommentoimaa tarpeitamme.

Luostarin taustalla oleva tarina oli meille kaikille aivan uusi. Reino oli kyllä tietoinen tapahtuneesta suuresta onnettomuudesta, mutta sen muista seurannaisvaikutuksista hänkään ei muistanut kuulleensa.

Kuitenkin netissä kerrotaan, että Pyhän Kolminaisuuden yhteiselämäluostarin kohoaminen Kivennavan luterilaiseen pitäjään juontaa alkunsa rautatieonnettomuudesta 17.10.1888. Se ei ollut mikään pikkuonnettomuus, vaunujen suistuminen kiskoilta aiheutti kymmenien ihmisen kuoleman. Merkittävää oli, että onnettomuus kohtasi keisari Aleksanteri III:n seuruetta. Myös Keisarin vaunu putosi kiskoilta, mutta ei kaatunut eikä murskautunut niin pahoin, kuin useat muut keisarillisen junan vaunuista.

Ajat olivat muutenkin olleet tsaareja kohtaan aika kriittiset, emmekä tässä yhteydessä ehtineet koittaa ottaa selvää, olisiko millään yhteiskunnallisella vaikuttamisyrityksellä osuutta tässä onnettomuudessa vai oliko se pelkkä onnettomuus. Luulisi asiasta puhutun laajemmin, jos kohteena olisi ollut maan hallitsijaan kohdistuva hanke. Onnettomuudesta joutui syytettyjen penkille salaneuvos  Feodor Petrovits Neronov oli rautateiden johtava virkamies, mutta onnettomuus ei ollut hänen laiminlyöntiensä syytä. Neronov kuitenkin tuomittiin kuolemaan. Hän vältti tuomion täytäntöönpanon lahjoittamalla puolet maaomaisuudestaan hyväntekeväisyysyhteisölle, joka ryhtyi rakentamaan turva- ja koulukotia kodittomille tytöille Neronovin entisille tiluksille Lintulaan. Virkansa hän kuitenkin menetti. Neronovin isä oli pappi Peter Nero, joka oli perustanut naisten luostarin Kazaniin ja Neronov seurasi isänsä esimerkkiä rakennuttamalla Lintulaan Pyhän Kolminaisuuden kirkon.

Uuden naisluostarin elementit olivat siis olemassa, mutta ”vääräuskoista” ortodoksista luostaria ei Kivennavan seurakunnassa haluttu nähdä. Pelättiin sen käännyttävän tyttöjä isien uskosta ja venäläistävän väestöä. Tuolloin yhä lisääntyvä venäläisvaikutus oli väestöstä uhkaavaa siitä huolimatta, että elämisen ehdot olivat yhä useammalla yhä enemmän kiinni Pietarin läheisyydestä. Karjalankannas oli se osa suuriruhtinaskuntaa, jossa venäläisyys oli läsnä selvimmin. Sen vuoksi siellä myös pidettiin tiukasti kiinni Ruotsin vallan aikaisista tavoista ja lainsäädännöstä, jonka oli luvattu Suomessa säilyvän. Uskonnollisen toiminnan ns. suvaitsevaisuussäädöksissä oli luostarilaitos kielletty. Valamon luostaria ei sentään uskallettu lakkauttaa. Senaatti  sai vuonna 1894 käsiteltäväkseen Neronovin ja hänen vaimonsa lahjoituksiin perustuvan esityksen ortodoksisen naisluostarin perustamisesta Lintulajoen varrella olevalle tilalle. Senaatti hylkäsi suunnitelman vuonna 1781 vahvistettuun perustuslakiin viitaten. Erityisesti tyttöjen turvakoti ja koulu epäilyttivät, sillä ne haiskahtivat käännytyskeskukselta.

Luostarihanke sai kuitenkin tämän jälkeen vahvaa tukea korkeilta virkamiehiltä ja keisari Nikolai II allekirjoitti luostarin lupakirjan vuonna 1895. Lintulan luostari oli perustettu. Ehtona oli, että luostarin tuli toimia vain kreikkalaiskatolisen väestön piirissä eikä Suomen valtiolta pidä vaatia avustuksia luostarin ylläpitoon.

Tämä oli todella hämmästyttävä kohde. Paikalla ollut rakennus oli uusi, ainakin ulkoapäin katsoen huolellisesti rakennettu. Portti alueelle oli auki, mutta ketään ei näkynyt missään. Bussin kyydissä ollut venäjänkielen taitajamme oli tässä vaiheessa sikeässä unessa, joten emme saaneet paikan päällä teksteihin käännöksiä,mutta onneksi otimme niistä kuvia ja voihan niitä sitten jälkeenpäin tulkita.

Nunnien asuntojen päättelimme sijaitsevan korkean aidan tajkana noin sadan metrin päässä itse luostarista. Sinne oli portti auki ja Anja poikkesi sinne Mirjan kanssa, mutta eivät saaneet ketään valveille tai halukkaaksi kommunikoimaan meidän kanssamme.

Ulkoisesti näytti siltä, että täältä ei mitään puuttunut, ei edes ukonputkia tienvarresta.

Ihan kuten viime vuonnakin saimme edelleen ihmetellä teiden hyvää kuntoa alueella.Toki nyt jo vastaan tuli jonkin verran töyssähdyksiä näillä vähemmän liikennöidyillä teillä, mutta mitään yllätyksellisiä monttuja ei eteemme tullut. Pääosin myös niissä paikoissa, joissa venäläinen kansa liikkui, oli hyvin siistiä. Tuollakin Summan kulmilla toki löytyi tien varresta irtoroskaa ja tölkkejä ja pulloja, mutta osa niistä on varmaan paikalle poikenneiden hurjien sotamuistelusten jäljiltä iivanan iloksi luontoon viskattu. Vaikka tämä luonto ei ole sen paremmin iivanan kuin meidänkään. Kummallakin vain lainassa ja siksi siitä kannattaisi pitää hyvä huoli.

Matka jatkui kohti Terijokea. Kyseessä on sen verran tärkeä asia monestakin syystä, että jouduimme matkallakin syventämään muistojamme aiheesta. Tähän niitä on koottu nettiä apuna käyttäen:

Veli-Pekka Sevón on koonnut Terijoesta tietoja ennen talvisotaan tilanteen mukaan:

 

Kunta Suomen kaakkoisrajalla Suomenlahden rannalla, Viipurin lääni, Äyräpään kihlakunta, Rajajoen tuomiokunta.

 

Kirkolle Terijoen rautatieasemalta 1 km.

 

107.2 km2 maata, 8 297 as. (1935).

 

Peltoa 1 202 ha, kasvitarhaa 24 ha, niittyä 300 ha, kaskea 1 ha (1929).

 

Koulupiirejä 10; yläkansakoulu. 11 (supist. 2). Yhteislyseo (8-luokk., per. 1907). Kansalaisopisto (per. 1922).

 

"Kannaksen Lehti" (per. 1928) ilmestyy kerran viikossa.

 

Säästöpankki (per. 1933) Kansallis-Osake-Pankin ja Savo-Karjalan Osake-Pankin konttorit.

 

Kunnanlääkäri ja -sairaala. Tyrisevän lastenparantola, 3 apteekkia. Piirilääkäri ja piirieläinlääkäri.

 

Teollisuuslaitokset: virvoitusjuomatehdas, kotelo- ja paperinjalostustehdas, kutomo, hedelmänjalostustehdas, sähkölaitos, saha, makkaratehdas, makaronitehdas, Kannaksen Osuusliike (per. 1906, 33 myymälää 1937).

 

Terijoen merikylpylä sekä Kuokkalan kesäkylpylä uimarantoineen ja kasinoineen.: Tyrisevän, Kellomäen, Kuokkalan ja Ollilan huvilaseudut hiekkarantoineen.

 

Ennen vapaussotaa vietti vuosittain arviolta 20.000-25.000 venäläistä kesää Kuokkalassa ja jopa 50.000-60.000 Terijoella. Huvila-asukkaat olivat silloin paikkakuntalaisten paras tulolähde. Suuri osa silloisista huviloista (n. 6.500) on viety muualle Suomeen, osa on kunnostettu ja osa rappeutunut paikoilleen.

 

Muualta Suomesta tuleva kesävierastulva on vuosi vuodelta lisääntynyt, arviolta koko kunnassa n. 6.000 henkeä (1936).

 

Terijoelle on sijoitettu Jääkäripataljoona 1 ja Kannaksen rajavartioston esikunta, Kellomäelle Erillinen Pioneerikomppania. Rajajoella tullikamari.

 

Terijoen kylä ja huvila-asutus on kunnan keskuspaikka ja samalla Karjalan kannaksen huomattavin liikekeskus ("Kannaksen pääkaupunki"), joka jo 1500-luvulla mainitaan yhtenä Äyräpään kihlakunnan vilkkaimmista liikepaikoista.

 

Evankelisluterilainen seurakunta, Viipurin hiippakunnassa, Äyräpään rovastikunnassa, kuului aluksi Kivennapaan, itsenäistyi 1904, ero toteutui 1909. Rapattu tiilikirkko rakennettu. 1907-08 (arkkitehti. J. Stenbäck); korjattu 1929. Alttaritaulu "Kristus otetaan ristiltä" Ilmari Launiksen maalaama.

 

Kreikkalaiskatolinen seurakunta, kuuluu Viipurin hiippakunnan toiseen valvontapiiriin. Per. 1898. Käsittää Terijoen ja Kivennavan kunnat, väkiluku 1.249 henkeä, siitä suunnilleen puolet Terijoen alueella (1936). Siihen on liitetty 1928 Kellomäen ja sen mukana Kuokkalan sekä 1931 Raivolan kreikkalaiskatolliset seurakunnat.

 

Kasaanin kirkko Terijoella tiilestä 1912; edellinen kirkko puusta 1880, paloi 1898. Hautausmaalla on Herran Jeesuksen ihmeellisen kuvan kirkko, rakennettu puusta 1901.

 

Roomalaiskatollinen. seurakunta, perustettu 1906 Viipurin seurakunnan kappelina, itsenäistyi 1927, n. 100 henkeä. Jeesuksen P. Sydämen kappeli puusta 1906. Paavi Pius XI:n lahjoittamilla varoilla ostettiin 1924 eräs huvila kirkoksi ja pappilaksi.

Lähde: Iso tietosanakirja osa XIII, Otava 1937

 

Yhtenä yksityiskohtana ennen talvisotaa muistamme Jartsev-neuvottelut. NL vaati alueluovutuksia Leningaradin turvallisuuden takaamiseksi. Luottamusta maiden välillä ei ollut ja kuviot eivät ehkä kaikin puolin noudattanaeet diplomaattista etikettiä.

”Neuvostoliiton Helsingin lähetystön toinen sihteeri Boris Jartsev saapui 14. huhtikuuta 1938 tapaamaan ulkoministeri Rudolf Holstia. Epätavallista ja diplomaattisen protokollan vastaista tapaamisessa oli se, että lähetystösihteeri ilman esimiehensä välitystä pyrki suoraan ulkoministerin puheille. Neuvotteluista ei myöskään saanut kertoa sivullisille, ei edes Neuvostoliiton lähettiläälle.[26] Tapaamisessa Jartsev kertoi tuovansa Moskovasta tärkeän viestin, josta hänet oli valtuutettu neuvottelemaan Suomen hallituksen kanssa.

Jartsevin mukaan neuvostohallitus oli varma, että Saksa suunnitteli hyökkäystä Neuvostoliittoon ja että suunnitelmiin kuului sivustaisku Suomen kautta. Siten Suomen suhtautuminen saksalaisten maihinnousuun oli tärkeää Neuvostoliitolle. Puna-armeija ei jäisi odottamaan Rajajoelle, mikäli Suomi sallisi maihinnousun. Toisaalta mikäli Suomi vastustaisi saksalaisten maihinnousua, Neuvostoliitto antaisi sotilaallista ja taloudellista apua, sillä Suomen kykyyn torjua saksalaisten maihinnousu omin voimin ei luotettu. Mitään täsmällistä ehdotusta Jartsevilla ei ollut.

Seuraavien viiden kuukauden aikana Jartsev keskusteli useita kertoja muun muassa pääministeriA. K. Cajanderin ja valtiovarainministeriVäinö Tannerin kanssa. Vasta Suomen tehtyä ensin omansa elokuussa 1938 Jartsev toi ensimmäisen neuvostohallituksen tekemän konkreettisen ehdotuksen.

Suomen ehdotus, joka perustui siihen, ettei Suomi sallisi, että sen koskemattomuutta loukataan tai sen kautta hyökättäisiin Neuvostoliittoon, ei ollut riittävä Neuvostoliitolle. Suomen ehdotus sisälsi myös Neuvostoliiton vakuutuksen Suomen koskemattomuuden kunnioittamisesta ja suostumuksen Ahvenanmaan linnoittamiselle. Neuvostoliitto näki, että Suomen ehdotuksen mukaan Suomi saisi paljon etuja ja Neuvostoliitto ei mitään.

Neuvostoliitolle Suomen antama vakuutus ei riittänyt: sen lisäksi olisi tehtävä salainen sopimus, joka olisi mahdollistanut Neuvostoliiton osallistumisen Suomen – ja ennen kaikkea sen merirajojen – puolustamiseen Saksan hyökätessä. Neuvostoliiton olisi pitänyt saada osallistua myös Ahvenanmaan linnoittamiseen ja lisäksi se olisi halunnut myös saada linnoitetun ilma- ja meripuolustustukikohdan Suursaareen.

Jartsevin tuoma viesti Moskovasta Suomen hallitukselle ei ollut niinkään vaatimus kuin yhteistyön tarjous. Neuvostoliitto ei ollut vuonna 1938 asemassa, jossa se olisi voinut tehostaa vaatimuksiaan väkivallalla uhkailemalla. Suomi oli pyrkinyt aktiivisesti parantamaan idänsuhteita ja ottanut etäisyyttä Saksaan, mikä Moskovassa tulkittiin mahdollisuutena parantaa maiden välistä yhteistyötä Neuvostoliittoa miellyttävällä tavalla.

Suomi torjui Jartsevin ehdotuksen elokuun lopulla 1938. Jartsev piti neuvotteluja yllä muodollisesti vielä useita kuukausia, vaikka tosiasiassa neuvottelut olivat joutuneet umpikujaan. Myöhemmin Suomen ja Ruotsin yrittäessä saada Neuvostoliitolta suostumuksen Ahvenanmaan linnoittamiseen tähtäävälle ns. Tukholman sopimukselle vuoden 1939 alussa selvisi, että Neuvostoliitto haluaa suostumuksestaan hinnan. Maaliskuussa 1939 Neuvostoliitto siirsi neuvottelut virallisemmalle tasolle lähettämällä Roomasta entisen Helsingin-lähettilään Boris Steinin keskustelemaan ulkoministeri Eljas Erkon kanssa. Stein ilmoitti, että Neuvostoliitto halusi vuokrata 30 vuodeksi Suursaaren, Lavansaaren, Tytärsaaret ja Seiskarin. Myöhemmin saarten vastineeksi tarjottiin maa-aluetta Itä-Karjalasta. Mannerheim oli valmis luovuttamaan saaret, joita tosiasiassa ei olisi pystytty puolustamaan, ja oli valmis myös rajantarkistuksiin Kannaksella. Steinin ja Erkon neuvottelujen katkeaminen 6. huhtikuuta 1939 johti Moskovan neuvotteluihin syksyllä 1939. ”

 

Historian osalta mieleen tulee Terijoen hallitus. Aloitetaan asiaan tutustuminen tutkimalla

SUOMEN KANSANHALLITUKSEN

JULISTUS

”Kansan tahdosta - kansan, jonka on vallannut viha ja suuttumus Cajanderin-Erkon-Tannerin kurjan hallituksen rikollisen politiikan johdosta, - on tänään Itä-Suomessa muodostettu maamme uusi hallitus, väliaikainen Kansanhallitus, joka täten kutsuu koko Suomen kansaa ratkaisevaan taisteluun pyövelien ja sotaprovokaattorien hirmuvallan kukistamiseksi.

Se taantumuksellinen, ahnas rahavalta, joka vuonna 1918 ulkomaisten imperialistien sotaväen avulla hukutti verivirtoihin Suomen työtätekevän kansan kansanvaltaisen vapauden, muutti meidän synnyinmaamme lahtarihelvetiksi työtätekeville. Myytyään maamme itsenäisyyden edut, Suomen rahavaltiaat yhdessä kaikenlaisten Suomen ja Neuvostoliiton kansojen imperialististen vihollisten kanssa lakkaamatta punoivat neuvostovastaisia provokatoorisia sotajuonia ja lopuksi syöksivat maamme sodan pätsiin Sosialistista Neuvostoliittoa, Suomen kansan suurta ystävää vastaan.

Tässä kriitillisessä tilanteessa Suomen työtätekevän kansan syvät rivit, jotka ovat aina tahtoneet ja tahtovat elää sovussa Neuvostomaan kansojen kanssa, katsovat luonnolliseksi oikeudekseen ja pyhäksi velvollisuudekseen ottaa synnyinmaan kohtalon omiin varmoihin käsiinsä. Eri puolilla maata on kansa jo noussut ja julistanut voimaan Kansanvaltaisen Tasavallan. Osa Suomen armeijan sotilaita on jo siirtynyt kansan kannattaman uuden hallituksen puolelle.

Neuvostoliitolle, joka ei milloinkaan ole uhannut eikä häirinnyt Suomea, joka on aina pitänyt arvossa sen riippumattomuutta ja kahden vuosikymmenen ajan sietänyt katalaa sotaprovokatiota valko-Suomen seikkailevain vallanpitäjien taholta, sille on nyt käynyt välttamättömäksi tehdä Punaisen Armeijan voimin loppu tästä sen turvallisuutta uhkaavasta vaarasta. Tämä tarkoitus vastaa täydellisesti meidänkin kansamme elinetuja. Senvuoksi Suomen kansanjoukot ottavat valtavalla innostuksella vastaan uljaan, voittamattoman Punaisen Armeijan ja tervehtivät sitä, tietäen, että Punainen Armeija saapuu Suomeen ei valloittajana, vaan kansamme ystävänä ja vapauttajana.

Suomen Kansanhallitus, ollen varmasti vakuutettu siitä, ettei Neuvostoliitolla ole minkäänlaisia maamme riippumattomuutta vastaan tähdättyjä tarkoituksia, hyväksyy täydellisesti Punaisen Armeijan toiminnan Suomen alueella ja kannattaa sitä. Suomen Kansanhallitus pitää sitä arvaamattoman suurena apuna Suomen kansalle Neuvostoliiton taholta sitä varten, että yhteisin ponnistuksin saataisiin mahdollisimman pian hävitetyksi se varsin vaarallinen sodan pesäke, jonka sotaprovokaattorien rikollinen hallitus on Suomeen luonut.

Tämän tehtävän suorittamiseksi mahdollisimman nopeasti Suomen Kansanhallitus kutsuu Neuvostoliiton hallitusta antamaan Suomen Kansanvaltaiselle Tasavallalle kaikkea välttämätöntä apua Punaisen Armeijan voimin.

Osaaottamaan yhteiseen taisteluun käsi kädessä sankarillisen Punaisen Armeijan kanssa on Suomen Kansanhallitus jo perustanut ensimmäisen suomalaisen armeijakunnan, jota edessäolevien taistelujen kuluessa tullaan täydentämään siihen vapaaehtoisina liittyvillä vallankumouksellisilla työläisillä ja talonpojilla ja josta on määrä tulla tulevan Suomen Kansanarmeijan luja ydinjoukko. Ensimmäinen suomalainen armeijakunta saa kunnian tuoda pääkaupunkiin Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan lipun ja pystyttää sen presidentin linnan harjalle, työtätekevien riemuksi ja kansan vihollisten kauhuksi.

Meidän valtiomme tulee olla kansanvaltainen tasavalta, joka palvelee kansan etuja, - eroitukseksi Cajanderien ja Erkkojen rahavaltaisesta tasavallasta, joka palvelee kapitalistien ja kartanonherrain etuja. Mutta meidän valtiomme ei kuitenkaan ole luonteeltaan neuvostovaltio, sillä neuvostojärjestelmää ei voida saattaa voimaan pelkästään hallituksen voimin, ilman koko kansan ja eritoten talonpoikaiston suostumusta.

Tämän mukaisesti on meidän hallituksemme Suomen kansanvaltaisen Tasavallan Kansanhallitus. Se tulee nojautumaan laajaan työtätekevien kansanrintamaan. Nykyisessä kokoonpanossaan pitää Suomen Kansanhallitus itseään väliaikaisena hallituksena. Sen kokoonpano tulee heti maan pääkaupunkiin Helsinkiin saavuttua järjestettäväksi uudelleen ja täydennettäväksi työtätekevien kansanrintamaan osallistuvien eri puolueiden ja ryhmien edustajista. Kansanhallituksen lopullinen kokoonpano, sen valtuudet ja toimenpiteet tulevat yleisen, yhtäläisen, välittömän ja salaisen äänioikeuden pohjalla valitun Eduskunnan vahvistettaviksi.

Suomen Kansanhallitus katsoo ensisijaiseksi tehtäväkseen Suomen lahtarien hallituksen kukistamisen, sen aseellisten voimien murskaamisen, rauhan solmiamisen ja Suomen riippumattomuuden ja turvallisuuden takaamisen rakentamalla lujat ystävyyssuhteet Neuvostoliiton kanssa.

Suomen Kansanhallitus kääntyy Neuvostoliiton hallituksen puoleen ehdottaen solmittavaksi keskinäisavun sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja täytettäväksi Suomen kansan vuosisatainen toive: Karjalan kansan jällen yhdistäminen Suomen kansan kanssa, liittäen sen yhtenäiseen ja riippumattomaan Suomen valtioon. Suomen Kansanhallituksella on täysi syy toivoa, että sen noudattama varma suunta ystävällisten suhteiden voimaan saattamiseksi Neuvostoliiton kanssa suo Neuvostoliiton hallitukselle mahdollisuuden suostua tällaiseen esitykseen.

Kansanhallitus haluaa ylläpitää ystävällisiä suhteita kaikkien muidenkin valtioiden kanssa. Se tunnustaa Suomen taloudelliset ja finanssisitoumukset muihin valtioihin nähden, mikäli nämä sitoumukset eivät ole ristiriidassa Suomen suvereniteetin kanssa ja mikäli joku näistä valtioista ei ryhdy vihamielisiin tekoihin Suomen Kansanvaltaista Tasavaltaa ja sen Kansanhallitusta vastaan.

Sisäpolitiikassaan Kansanhallitus asettaa itselleen seuraavat tehtävät:

1) Suomen Kansanarmeijan luominen;

2) suurten yksityispankkien ja suurten teollisuusliikkeiden saattaminen valtion valvonnan alaisiksi ja avustustoimenpiteitä keskisuuruisten ja pienten liikkeiden hyväksi;

3) erikoisten toimenpiteiden toteuttaminen työttömyyden lopettamiseksi kokonaan;

4) työpäivän lyhentäminen 8-tuntiseksi, 2-viikkoisen kesäloman turvaaminen työläisille ja työväen sekä muiden palkannauttijain asuntovuokrain alentaminen;

5) suurtiloja omistavien kartanonherrain maiden pakkoluovutus, kajoamatta talonpoikain tiluksiin ja omaisuuteen sekä pakkoluovutettujen maiden luovuttaminen tilattomille ja maanpuutteessa oleville talonpoikaisviljelijöille;

6) talonpoikain vapauttaminen verorästien maksusta;

7) valtion kaikinpuolinen avustustoiminta vähäväkisten viljelijäin talouden kohottamiseksi, ensi sijassa antamalla heille lisää maata, laidunta ja mahdollisuuden mukaan myös kotitarvemetsää suurilta kartanonherroilta pakkoluovutetuilta tiluksilta;

8) Suomen valtiomuodon sekä hallinto-ja oikeuslaitoksen perinpohjainen kansanvaltaistuttaminen;

9) valtion sivistysmäärärahojen korottaminen ja koululaitoksen uudistaminen turvaten työväen ja muiden vähävaraisten lasten koulunkäyntimahdollisuudet sekä pitäen kaikin puolin huolta kansansivistyksen, tieteen, kirjallisuuden ja taiteen kehittämisestä edistyksellisessä hengessä.

Kansan vihaama Cajanderin ja Erkon rahavaltainen hallitus, joka on tehnyt kaikki mitä on mahdollista saattaakseen synnyinmaamme turmioon, menetettyään kaiken kannatuksen kansan keskuudessa, on nyt, kuten on saatu tietää, eronnut virasta. Tämän vihatun hallituksen sijaan on asetettu Tannerin hallitus. Mutta Tanner on samallainen kansan vihollinen kuin Cajanderkin. Tannerin hallitus ei ole hiventäkään parempi, ellei vieläkin huonompi, kuin Sajanderin* hallitus. Se on kansallemme yhtä vihattu kuin Cajanderinkin hallitus.

Ajettakoon nuo pyövelit Suomesta loitolle! Lyötäköön maahan koko vararikkoinen hallituskopla!

Nouse, Suomen kärsinyt työtätekevä kansa! Käy uljaasti taisteluun sortajaisi ja pyöveliesi hirmuvaltaa vastaan!

Nouskaa kaikki kansalaiset, joille synnyinmaan tulevaisuus on kallis!

Karkoittakaamme kansan hartioilta synkän taantumuksen joukkio!

Raivatkaamme tie kansan hyvinvoinnin ja kulttuurin nousulle, kansamme vuosisataisten kansallisten toiveiden toteuttamiselle!

VOITTAKOON SUOMEN TYÖLÄISTEN, TALONPOIKIEN JA TYÖTÄTEKEVÄN SIVISTYNEISTÖN ELÄMÄN JA SYDÄMEN ASIA!

VAPAAN JA RIIPPUMATTOMAN SUOMEN KANSANVALTAISEN TASAVALLAN LIPUN ALLA

- ETEENPÄIN, VOITTOON!

Terijoella, 1 pnä joulukuuta v. 1939

SUOMEN KANSANHALLITUS”

Aika kovaa tekstiä eikä se sitten kovin hyvin purrutkaan suureen suomalaiseen kansaan.

 

Alun perin kansanarmeijan tarkoituksena ei ollut osallistua varsinaisiin taistelutoimiin, sillä sen perimmäiseksi tehtäväksi oli määrätty paraatimainen eteneminen Helsinkiin Neuvostoliiton valloitettua Suomen.  Kun näin ei tapahtunut, armeija liitettiin talvisodan jälkeen puna-armeijan yksiköihin.

Hallituksen ohjelmaan sisältyi erilaisia lupauksia kuten tavoitteet kahdeksan tunnin työpäivästä, työttömyyden lopettamisesta sekä suurtilojen pakkolunastuksista. Päämääriensä saavuttamiseksi kansanhallitus julkaisi neljää sanomalehteä, joista osaa jaettiin lentolehtisinä rintamalla. Terijoen hallituksen yleisjulistukseen ei Suomessa yleensä uskottu, eikä sen sisältö juuri levinnyt kansan tietoisuuteen.

Neuvostoliiton yritys perustaa maahan asukkaille myötämielinen hallitus epäonnistui, sillä suomalaiset asettuivat yhtenä rintamana sitä vastaan. Kun Terijoen hallitus muodostui lopulta Moskovan rauhanteon esteeksi, se lakkautettiin virallisesti 12.3.1940. Käytännössä Stalin oli luopunut Kuusisen hallituksen tukemisesta jo saman vuoden tammikuun lopussa.

Pysähdyimme matkalla Terijoen keskustassa. Äsrsyttävää jälleen nähdä, miten kauniita istutuksia keskustassa oli kilometrikaupalla ja tie erinomaisessa kunnossa. Kävimme ostoksilla, osa vieraili viereisessä evankelisluterilaisessa kirkossa, osa orodoksikirkossa.

Matkaa piti kuitenkin jatkaa sillä asuimme Kuokkalassa, nykyisessä Repinossa. Markkukaan ei ollut koskaan poikennut tässä Repino Cronvell  -hotellissa. Saavuimme hotelliin jo klo 13.30, sillä oletin, että lounaamme olisi tänään perjantaina. Jossain oli itseltäni mennyt ohi, että matkan hintaan kuuluva lounas olisi vasta huomenna lauantaina klo 13-15 välisenä aikana ja tänään huoneen saisi klo 17. En epäile, etteikö vika olisi minun havaintokykyni rajallisuudessa. Kerroin hotellin johtajalle, että edellinen työnantajakin oikein vahvisti tuon asian työterveyden tekemällä laajalla ja kalliilla tutkimuksella, mutta kysyin, täytyykö kaikkien muiden kärsiä tyhmyydestäni. Tässä kohtaa hotellin johtaja alkoi heltyä ja sanoi menevänsä heti ravintolapäällikön puheille.

Ei mennyt kuin hetki kun saimme kutsun ravintolasaliin. Ja mikä järkytys jälleen: upea sali, näyttävä monipuolinen lounas katettuna ja ystävällinen kauniisti hymyilevä henkilökunta otti meidät vastaan.

JA RUOKA OLI TODELLA HYVÄÄ!

Lounaan jälkeen oli heti pakko mennä välittämään kiitokset kokemuksestamme ja iloisia olivat.

Kaikki olivat valmiita iloisella mielellä lähtemään kulttuurikierrokselle, koska saamme huoneet vast klo 17. Menettely ei sinänsä ole hassumpi, sillä huoneen saisi huomenna pitää klo 15 asti, mutta sehän meille tiukan ohjelmamme takia sovi.

Suuntasimme Ilja Repinin museolle. Aluksi hieman suuntavaisto petti, mutta kyllä se museo sieltä löytyi. Tulimme paikalle juuri oikeaan aikaan, sillä juuri saapuessamme oli kierros alkamassa. 350 ruplan hinnalla/henkilö saimme suomenkielisen opastuksen nauhalta huonekohtaisesti. Opastus oli erittäin selkeä ja huoneissa olevat opasvalvojat havainnollistivat esitystä parhaansa mukaan.

 

Ilja Jefimovitš Repin  5. elokuuta1844Tšugujev, Harkovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta29. syyskuuta1930Kuokkala, Terijoki, Suomi) oli venäläinen ja Suomen venäläinen taidemaalari ja akateemikko. Hänen tuotantonsa sisältää maalauksia, piirustuksia, etsauksia ja veistoksia.

Repiniä pidetään venäläisenä taiteilijana, koska hän opiskeli ja teki tuotantonsa pääteokset Venäjällä, mutta hän syntyi Harkovan kuvernementissa nykyisen Ukrainan alueella ja vietti siellä nuoruutensa ja osan elämästään.

Repin asui Suomen-huvilallaan noin 30 vuotta, joista liki 13 vuotta itsenäisessä Suomessa. Hänellä ei kuitenkaan ollut koskaan Suomen kansalaisuutta, vaan hänellä oli henkilöllisyystodistuksena niin sanottu Nansen-passi, joka luotiin varta vasten Venäjän vallankumousta paenneita varten.

Palasimme sopivasti klo 17 ja vastaanotimme huoneet. Palvelu oli vastaanotossa jälleen täydellistä. Huoneiden jakoon ei monta hetkeä kulunut. Väki hajaantui tahoilleen. Joku  tuumasi, että oli ihan hyvä, että ei nyt ollutkaan sovittuna illallista, sillä halutessaan lounaalla voi tankata todella maittavista herkuista kyllä itsensä täyteen.

Karin ja Markun kanssa vaihdoimme huoneita, onneksi ne olivat vierekkäin.

Koitin illan mittaan useamman kerran puhelimella tavoitella huonetta 1313, mutta turhaan. Väki näytti olevan hyvin liikkeellä. Osa kulki merenrannassa. Sää ei oikein houkutellut uimaan, mutta koska porukassa on oikein todella uintia harrastaneitakin, niin kyllähän siellä meressäkin tuli käytyä. Aallokko oli melko hurja, Tarja mittasi niiden korkeudeksi metrin.

Osa patikoi pitkin merenrantaa kulkevia kävelyteitä pitkin. Ne olivat erinomaisessa kunnossa, eikä roskaa löytänyt millään mistään.

Hotelllimme oli SPA ja mm. hierontapalvelujakin tuli kokeiltua. Varsin kiittävää oli palaute niidenkin osalta. Siistit, asialliset tilat ja työnsä osaavat ammattilaiset.

Viihtyisän hotellin terassilla vietti iltaa suurin osa porukasta shaaleihin kietoutuneina. Tunnelma oli rennon leppeä.

30.06., lauantai

Aamiainen oli tarjolla klo 8.30 alkaen ja matkaan olimme lähdössä klo 10. Lounaan nähtyämme emme ihmettele lainkaan, jos aamiainenkin on monipuolinen. Ja olihan se!

Omaa ruokailuani seurasi tiiviisti naapuripöydän pieni reilun vuoden ikäinen turisti. Äiti koitti aina välillä kääntää lapsden syöttötuolia siten, että näkäyhteytemme katkeaisi tai äidin olisi helpompi lappaa mössöä mahaan, mutta lapsi onnistui aina vain uudestaan kääntämään katseensa minuun päin ja hymy oli herkässä. Puolin ja toisin.

 

Taukopaikan jälkeen poikkesimme Igoran urheilukeskuksessa. Paikkaa oli aikanaan kuulemma omistanut myös presidentti Putin. Palvelut alueella kehittyvät vuosi vuodelta ja hintatasokin oli viime vuoteen verrattuna kohtuullistunut. Vettä tihuutti kevyesti taivaalta.

 

Siirrymme majoitukseen hotelli Rautuun. Sielläkin kaikki oli valmisteltu saapumistamme varten. Tässä kohtaa on pakko sanoa, että oli todella hyvä asia, että joidenkin matkalaisten osallistumiselle tuli ennen matkaa este. Meillä oli ennakkotieto paikan majoitusmahdollisuuksista, mutta näköjään sinne ei juurikaan kokoisiamme ryhmiä ole majoittunut. Pienellä pohdinnalla sain matkalaiset huoneisiin, siten että kenellekään ei pitänyt tulla paja mieli. Se mitenitse majoituin nyt tuskin kiinnostaa ketään.

 

Illallilsen söimme hotellilla ja se sujui ihan hyvin. Isompaan yhteiseen pöytään sijoitettujen valintaperusteena oli kriittinen elämänasenne ja se tuli esiin monta kertaa ruokailunkin aikana. Perusteen takia kenellekään ei voinut syntyä ajastusta joidenkin suosimisesta tai syrjinnästä. Kuulin matkan aikana eräällä matkanjärjestäjällä mukana olleesta ihmisestä, joka osasi kääntää kaikki asiat päälaelleen.

 

Ruokailun jälkeen voimme nauttia elämästä Sosnovon keskustassa. Juuri tänä iltana hotellin vieressä oli iso ulkoilmakonsertti. Tapasimme joukon mukavia juuri koulunsa päättäneitä nuoria, joiden kanssa oli mukava keskustella. Mukava nähdä, miten heidän suolaisen nälkänsä hoitui perinteisen Pietarin limpun järsimisellä. Sitä oli pakko saada ostettua myös kotiin.

 

Mukavan rento paikka. Elämää oli myös hotellin ulkopuolella ja paikallisia oli liikkeellä paljon.

 

01.07., sunnuntai

 

Ikkunattomassa tilassa yö nyt meni niin kuin meni. Aamiainen oli edelleen ihan asiallinen, toki kuitenkin ihan eri maailmasta kuin Repinossa.

 

Aamulla klo 10 lähdimme ensin tutustumaan Petäjärven paikkoihin ja poikkesimme ostoksilla ”Markun kaupassa”. Näiden turistibussien vierailut ovat taloudellisesti varmaan todella merkittäviä näille pikkukylien kaupoille.

 

Poikkesimme tietysti myös Sakkolan kirkkomaalla, hautausmaalla Haparaisissa, ostoksilla myös Haparaisten kaupassa ja Keljan muistomerkillä. Äidille olin luvannut tuliaisia kotikylän kaupasta. Käkisalmessa teimme kaupunkikertoahelun ja poikkesimme kahvilla ja ostoksilla sielläkin. Ihailimme kauniisyta puistoja. Käkisalmen linnaan ei ollut mitään asiaa, sillä alueella oli suuri musiikkitapahtuma.

 

Sitten suuntasimme kohti Sortavalaa. Markku oli kyllä aiemmin kertonut, että tie Sortavalaan on melko mutkainen. Kokemaamme ei kyllä kukaan olisi osannut kuvitella. Tie oli todella yhtä serpentiiniä. Turistille hyvä asia oli se, että maisemat olivat todella huikaisevan kauniita. Kuljettajaa siinä kävi sääliksi. Tälläkin rietillä on kuitenkin tapahtumasssa valtavasti. Tietöitä oli käynnissä kymmenin kilometrien matkalta ja muutamassa vuodessa tämäkin reitti on ajettavuudeltaan ihan jotain muuta.

 

Matkalla pidimme makkaranpaistotauon eräässä risteyksessä. Paikkojen löytäminen ei ollut kovin helppoa. Riitta löysi lähistöltä muutaman paikallisen leikkivän lapsen, joille hän kiikutti grillattuja makkaroita ja iloisina lapset ottivat ne vastaan.

 

Hotellimme Sortavalassa oli hotelli Sortavala. Siitä oli netissä osunut vastaan muutama hyvin krittiinen kommentti. Sellainen sitten vaikutti odotuksiin. Huoneiden jako oli kuitenkin valmistelultu erinomaisesti ja vastaanoton virkailija oli ensimmäinen, joka puhui sujuvaa suomenkieltä. Tämänkin kaupungin ilme oli siisti ja hotellimme vieressä oli tori ja hyvin varusteltu supermarket. Torilta sai mansikoilta 2 litraa 300 ruplalla (4,16 €) ja ne olivat todella maukkaita. Illallisemme siirtyi kelli 21. Saimme nauttia maukkaasta lohikeitosta ja pääruokana paikallisesta kuhasta.

 

Tänä iltana oli toisen kerran matkan aikana mahdollisuus nauttia Anjan kanveista huoneessa 400. Se oli tällä kertaa hieman muiden huoneita isompi. Tiedottamisesta tuli hieman sanomista, kun kaikki eivät olleet ymmärtäneet, että tällainen rakikahvituokio olisi tarjolla. Hyvin huoneeseen kuitenkin mahtui kolmattakymmentä henkilöä. Kiitos kaikille järjestelyistä.

 

02.07, maanantai

 

Matkan vaatimattomin aamiainen toi hyvin mieleen neuvostoajan. Lautasella oli kaksi siivua kurkkua, tomaatinpala, kaksi siivua kinkkua ja juustoa, reilut pala leipää/henkilö ja ihan maukasta puuroa ja kahvia tai teetä. Toisaalta riittihän tuo aamun aloittamiseen, mutta kun sitä on nykyään tottunuy ahtamaan itsensä täyteen seisovista pöydistä. Paikka oli siisti ja ainakaan palvelun hitaudesta ei kukaan voi valittaa.

 

Ajatuksemme oli päästä käymään Valamossa, mutta satamassa todettiin, että seuraava säennuste tulee klo 12, eikä mikään takaa, että silloinkaan kantosiipialukset saisivat luvan ajaa Valamoon. Matka olisi maksanut suuntaansa 1100 ruplaa/henkilö. Viisumimme kuitenkin umpeutui illalla, emmejköä voineet ottaa sitä riskiä, että jäisimme maahan ja viisumi ei olisi voimasa.

 

Porukka otti asian rauhallisesti.

 

Teimme kaupunkikiertoajelun ja näimme, että tämäkin kaupunki on ollut todella kaunis.

 

Sitten kohti Suomen rajaa. Matkalla poikkesimme paikassa, jossa kootaan yleisökahvituksilla rahaa palaneen evankelisluterilaisen kirkon rakentamiseen, Vaikuttava paikka hieman tiestä sivussa ja ilman Markun vinkkiä emme olisi koskaan paikkaa löytäneet.

 

Värtsilässä Venäjän puolella poikkesimme tuliaisostoksilla myös hyvin tasokkaassa myymälässä.

 

Venäjän raja yllätti meidät ystävällisyydellään ja kahden virkailijan voimin tarkastus sujui huomattavasti nopeammin kuin Torfjanovkassa. Saimme myös opetuksen siitä, että mukanaan ei kannata kiikuttaa kaikenlaista nurkista löytynyttä rihkamaa. Joskus sellainen saattaa olla ihan kiellettyjen vientituotteiden joukossa ja siitä on sitten omat seurauksensa. Tuossa kohtaa oli apua siitä, että joukossa oli venäjänkielen taitoinen henkilö.

 

Suomen puoli rajasta sujui läikävelyllä.

 

”Oi maamme Suomi” kajahti bussissa ihan spontaanisti.

 

Edessä oli vielä pitkä ajomatka ja oletettu saapumisaika kotiseudulle oli klo 22 maissa. Matkan varren lounaspaikan varaamisessa sattui moka, mutta tekevälle sattuu. Onneksi löysimme hyv’n ruokapaikan ja osan matkaa saimme torkkua. Saimme myös kutsun poiketa Punkaharjun kulmille kahville, mutta se ei nyt oikein millään tähän muutenkin pitkään päivään lomittunut. Anja kuitenkin poikkesi bussiin ja vahvisti sen, että hänen avullaan aikanaan keskeytimme Isengen kylässä kylpäällikkö Mwapen hoitaman hulvattoman antibioottien ja muiden lääkkeiden jaon.

 

Isenge Clubistakin matkalla puhuttiin. Vuosikokousasioita sivuttiin. Arvonnassa kertyi varoja koulun pulpettien hankintaan 230 euroa. Pikkupalkintoja oli paljon ja päävoiton mansikkakakun Aittakahvilan reseptillä voitti rouva Toivonen Helsingistä. Kakku valmistuu 14.7.2018. Kiitos Reinolle arvonnan toteuttamisesta bussissa.

 

Upea matka, mahtava matkaseura,-paljon koettavaa ja nähtävää – itsellekin ihan uusia asioita. Kiitos kaikille, ei vähiten Markulle ja Karille!

 

03.07., tiistai

 

Uupunut. Kaikean selvittämistä. Erityisesti matkakertomuksen tekoa, kaupassa käyntiä, kotiväen saunottamista ja pyykinpesua.

 

04.07., keskiviikko

 

Tänäkään yönä ei nukuttu, sillä klo 5.25 lennolla Tampereelta Riikan kautta Lontooseen matkasi  Sandris.

 

Illalla pakkaamista kohti Saksaa.

 

05.07, torstai

 

Yöllä tuli runsaasti yhteydenottoja Malista, enkä huomannut lopettaa niihin vastaamista. Varhain aamulla sitten kohti Helsinki-Vantaata. Matka sujui hyvin. Aamiainen kotona klo 3 ja lääkkeet kitaan klo 3.25.

 

Muuhun porukkaan törmäsin lentokentällä klo 6.14 katkarapuleipäpisteen edustalla. Hetken ehdimme istua yhdessä ennen siirtymistämme portille 23B. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Itsestäni tuntui siltä, että pitää hakea jostain tukea ja aloin nojata seinään. Ilma oli tunkkainen ja paikka aivan täynnä ihmisiä ja ilmastointi minusta huono. Siinä sitten aivan yllättäin mätkähdin lattialle, pyörryin. Miia tarttuu käsiini ja Ari nostaa jalkojen alle koroketta. Ihmisten ottaminen lentokoneeseen on juuri alkanut ja minulle tilataan paikalle ambulanssi.Siinä minuutin loikoillessani olo tuntuu hyvältä, kaikkiin kysymyksiin, myös paikallispoliittisiin, annan  vastauksen alta aikayksikön ja huomaavat, että yhtä pirullinen se ihminen on kuin ennen kuukahtamistaan. Kapteeni ilmoittaa, että ei tule ottamaan minua lennolla. Terveydenhuollon ammattilaisia alkaa saapua ympärille. Kuulen heidän keskustelunsa siitä, että ei tainnut kaikki turvallisuusasioiden suhteen mennä ihan putkeen kun pääsivät kulkemaan paikalle  liian helposti. Siinä sitten tehdään lukuisia kokeita ja kaikkien niiden tuloksena he toteavat, että mitään todennettavissa olevaa vikaa ei kaatuneesta henkilöstä löydy. Lento kuitenkin lähti matkoihinsa ja minä muutaman minuutin odottelun jälkeen lähdin noutamaan matkalaukkuni 2B ulostulosta. Sitten autolla kotiin ja matkalla soitin aikaa terveysasemalle. Kotona olin klo 9.27 ja lääkäriaika oli klo 13.45. Väliajan nukuin. Erinomaisen tarkkaa työtä tehnyt lääkäri havaitsi saman kuin lentokenttäavustajat. Parasta lähteä kotiin lepäämään.