Ohessa kertomus tarkastusmatkastamme Isengeen 13.-21.10.2021
Matkalle osallistuivat Ivan Zhuk Pietarista ja Tapani Pietilä Vesilahdesta.
Osallistujat maksoivat itse kuljetus-, majoitus- ja ruokailukulunsa, eikä niitä ole rahoitettu keräysvaroista.
13.10., keskiviikko
Result: NEGATIVE Time of test: 12.10.2021 14:31
Test: ThermoFisher TaqPath™ COVID-19 CE-IVD RT-PCR
Sample: Naso-pharyngeal swab
Method: Polymerase chain
reaction (PCR
Nämä ovat niitä äärettömön salaisia terveystietoja, joilla eri tilanteissa kauhistellaan saako niistä kysyä tai tietää, kun ne ovat osa tietosuojaa ja ties mitä. Järkyttävää, miten yksilökeskeiseksi yhteisömme ovat kehittyneet ja yhdenvertaisuus tuntuu koko maassa olevan kaikkialla ykkösasia, paitsi postin sijoittaessa meidän tienhaaramme postilaatikoita.
Eilinen Dinon kommentti täytyy ottaa vakavasti. Tuntuu, että näiden asioiden pyörittämisessä ei ole mukana yhtään miestä: eihän näinkään nykyään toki saa sanoa, mutta Dino on oikeassa.
Dinoa kannattti uskoa, negatiivinen pcr-tulos kädessä lähteä kohti juna-asemaa. S94 Lempäälästä klo 12.16 oli yllättävän täynnä väkeä. Ihmisillä hyvin kasvosuojat ja matka sujui hyvin aikataulussa.
Kentällä sitten odottelin, mahtaako Ivan saapua Pietarin lennolta. Hänellä oli varattu erikseen Finnairin lento Helsinkiin ja eri varauksena jatkoyhteys Dohaan. Onneksi Venäjän pään virkailijat olivat niin oma-aloitteisia, että buukkaasivat Ivanin myös jatkolennolla, koska Qatar Airways sattuu kuulumaan samaan allianssiin kuin Finnair. Itsellänikin meni kentällä paljon normaalia enemmän aikaa chech in -asioihin, sillä kaikki todistukset tarkistettiin ja taidettiin kuvatakin.
Helsingin kenttä on edelleen kovassa myllerryksessä. Ei kokemuksensa kovin positiivinen, mutta keskeneräistä ei kannattane arvostella. Poikkesin odotellessani Qatarin loungessa ja totesin, että kohta kyllä aika alkaa jättää itsestänikin tällaisiin paikkoihin poiketessa. Jos jotakin halusi, sea piti tilata ao. pöydässä olevaa QR-koodia kuvaamalla ja siitä sitten jatkaa ja saada aikaiseksi tilaus keittiöön.
Koneeseen oli yllättävän paljon tulijoita. Puheesta kuuli, että ihmisiä jatkaa Dohasta mitä moninaisempiin paikkoihin,mutta meidän kohteeseemme en kyllä usko kenenkään tällä reititykselä matkaavan.
Skytraxin arvioinnissa Qatar Airways on jo useamman kerran nimetty maailman parhaaksi lentoyhtiöksi. Eipä juuri ole juurikaan valittamista tästäkään turistiluokan lennosta, mutta ei nyt mitään erityistä hohtoakaan. Oman lisänsä toi tietysti se, että aika ajoin käytävämme tarjoilua hoitava henkilö oli venäjää puhuva lentoemäntä ja Ivan sai tripla-annokset poikkeuksellisen hyvää jälkiruokaa.
Iloinen uutinen oli se, että koneessa olisi aluksi ilmainen netti ja tunnin jälkeen voisi lunastaa jatkon 10 USA:n dollarilla. Minä tein sen tietysti,koska ajattelin Vilman, Wilman ja Elman seuraavan matkamme edistysmistä Instagramissa. Tosiasiassa, kun maksu oli vahvistunut ei mikään enää toiminut.
Sellaista se elämä on. Kaikella on aikansa.
Myöhään keskiviikkoillasta saavuimme Dohaan, lämpöä +30C, tosin sitä ei paljon tunne ilmastoiduissa tiloissa.
Stevenille Ivan laittoi viestin, että hän saisi maanantaina valmistautau ostoskierrokselle. Steven vahvisti ostospaikaksi Kitwen kaupungin.
"Hei Tapani,
Kiitos viestistäsi. Olen tosiaan lähetystön Team Finland –neuvonantaja, aloittanut pari kuukautta sitten lähetystöllä mutta ollut Sambiassa useamman vuoden.
Elizabeth mainitsikin vierailustanne. Millaisesta yhteistyömahdollisuudesta olette keskustelleet?
Olen ensi viikon työmatkalla Lubumbashissa Kongon demokraattisessa tasavallassa, takaisin 26.10 toimistolla, joten taidamme mennä ristiin ellet ole vielä tuolla 26.10 eteenpäin paikalla. Muussa tapauksessa näin sähköpostitse jos on jotain, missä voisin olla avuksi. Elizabeth on kuitenkin toimistolla ensikin viikolla.
Ystävällisin terveisin,
Jenna"
Tuonkin viestin jälkeen ehti tulla jo kommentointia, mutta antaa sen nyt olla.
Päätimme poiketa illallisella hotellin ulkopuolelle ja avoinna näytti olevan Copper Canyon Spur. Sielläkin loistava palvelu ja omavalintainen ateria kolmen Mosin kanssa 12 € henkilöltä, mutta kertoo kuitenkin siitä, että täällä hinnat ovat kyllä kovasti nousseet. Eipä ole paikallisilla asiaa ravintolaan!
Ivanin yllätti äkkiä tullut pimeys ja lämpö. Isoilla valtakaduillakaan ei juuri ollut muuta kuin autojen satunnaiset valot. Tänne tullessa kannattaa vakuutusturvan olla kunnossa.
Matkan varrella oli useampia taksitarjokkaita ja loppujen lopuksi sovimme yhden autoilijan kanssa huomisesta kyydistä. Jättäydyin sivuun ja annoin Ivanin sopia whatsupilla kuljettajan kanssa yksityiskohdista. Ivan on todella innokkaasti suhtaumassa kaikkeen esille tulevaan. Kylässä ei varmaan vielä tajuta, että minäkin saatan roikkua mukana.
Huomenna aamulla tapaamme sitten Teams-aamiaisella paikalle osuvien kanssa.Kutsu pitäisi olla lähetetty säännöllisesti mukanaoleville ja toki muutkin ehtivät mukaan, kun ilmoittavat kiinnostuksestaan tapani@isengeclub.fi ja laitamme sitten matkaan kutsuun yhteiselle aamiaiselle. See u!
Tässä ei kuitenkaan pääse nukkumaan, sillä valtion viranomaisista herra Chabu viestii,että tapaisi meidät mielellään jo sunnuntaina.
+22 C aamulla klo 7.30. Taitaa tarjeta koko päivän.
25 Ivania ja opettajia yhteiskuvassa
56 on katsellut videota, jossa lapsi touhuaa Dinon kanssa
25 ja 26 katselijaa Ivanin ja lasten kasvokuvilla
23 Ivania ja Dinon kuvaa
26 ruoka-annosta Copper Canyon Spur -ravintolassa
28 Simon Mwansa Kapwepwe International Airport
78 katselua ensimmäisen taksin kyytimatkasta
26 Dinon saapumisesta uima-altaan edustalle
46 Ivan aamiaisella City Lodge -hotellissa Johannesburgissa
24 Mandelan kuva Johannesburgin lentokentällä
32 ensimmäinen lentokoneateria
28 ensimmäinen gin&tonic lentokoneessa
32 nousu Qatar Airwaysin lennolle Helsingissä
36 yksinäinen matkalaukkini Lempäälän rautatieasemalla
76 lintujen konsertti ennen matkalle lähtöä kotipihassa
182 on poikennut seuraamassa tähän hetkeen mennessä tekemisiämme tuosta kylään lähdöstä tähän hetkeen ja se on minusta jo erinomainen määrä. Ylipäätään näiden tietojen läpikäynti antaa mielenkiintoista sosiologista tietoa ihmisistä, seuraajista, osallistujista, kiinnostuneista ja vieroksujista. Kaikista.
Ihan mukava tätä on tehdä, vaikka en aiokaan alkaa runoja kirjoittaa tältäkään matkalta. Edessä on niin paljon ihan raakaa työtä ja jääräpäistä asioiden eteenpäin puskemista, että hienostokulttuurina pidetyn runouden siivin emme saattaisi vaunuja riittävällä varmuudella eteenpäin.
Aamu alkoi mukavasti. Rauhallista. Tuntuu pahalta, kun alkaa hieman tuntua siltä, että sitä on kuin siirtomaa-ajan brittituristi, joka löytää naristavaa ja valittamista kaikesta. Sitä on oikein otettava itseään niskasta kiinni ja nautittava siitä, mitä on ympärillä. Ei täällä kaikki toimi kuin Johannesburgin City Lodgessa, mutta kyllä kaikki aina ovat parhaansa yrittäneet, eikä asioiden hoitaminen vie ainakaan niin kauan kuin siellä Fatmols Lodgessa,jossa aikanaan majailimme.
Monipuolinen aamiainen, vaikka kahvin eteen saikin tehdä työtä, hedelmät maistuvat täällä erilaisilta. Banaanitkin ovat täällä aidompia; pienempiä, kurttuisia ruppanoita, mutta niitä ei olemaan tehokäsitelty kestämään kuljetusta maailman toiselta laidalta Suomeen.
Tänään olisi vapaa-ajalla tarkoitus tutustua jalan niihin osiin kaupunkia, joissa ei ole vielä käyty. Reippaan oloinen suunnitelma kaatuu siihen, että ei tuossa helteessä kerta kaikkiaan kävellä minnekään.
Opetusviraston Chabu ilmoitti on saapumassa noutamaan meitä kotiinsa aterialle hotellilta klo 17. Olimme valmiina. Tuliaiseksi oli jäljellä vielä suomalaisia Fazerin makeisia, koska koululla Ivan jakoi runsaasti mukanaan tuomia venäläisiä konvehteja sekä paikallisesta kaupasta haettua eteläafrkkalaista ruokajuomaa.
Tällaista kutsua ei ole koskaan aikaisemmin tullut oikeastaan minkään hankkeen osalta, jos ei nyt lasketa lukuisia käyntejä Lieko Zachovalovan luona Prahassa. OIkeastaan ei jännitä yhtään. Tällaista kutsua voisi kai pitää aikamoisena kunnian- ja luottamuksen osoituksena, mutta sen sanominen taas pahoittaa niin monen mielen, joten antaa olla. Riittää, kun itse tietää, mitä on tekemässä.
Pääsemme matkaan. Herra Chabun auto on oikein hyväkuntoinen Toyota ja asetuin auton takapenkille, jotta Ivan näkisi maisemia ja saisi tehdä tuttavuutta.
Juttu näytti lähtevän heti käyntiin. Tarinaa riitti koko matkan ajaksi.Hotellilta ajoaikaa kertyi noin 25 minuuttia, eli emme aivan jalan olisi matkasta selvinneet. Alue oli rauhallista seutua, josta ei ollut läpikulkuliikennettä ja siksi tietkin hyvässä kunnossa.
Astuimme sisälle taloon. Isäntä esitteli paikalla olleen talon väen: puolisonsa, joka työskentelee opettajana ammattikorkeakoulua vastaavassa taloustieteen opetuksen yksikössä, poika, joka on tietotekniikan opettajana lukiossa, ja kaksi tytärtä,joista nuorempi koki vuonna 2009 vakavan malarian ja sen seurauksena vammautui vakavasti. Iloista mieltä se ei kuitenkaan vienyt mukanaan.
Milenkiintoinen yhteensattuma oli se, että herra Chabun puolison veli oli naimisissa naisen kanssa, joka osaa puhua venäjää. Tällaista tilannetta heille ei juuri ollut sattunut eteen, niinpä herra Chabu koitti tavoittaa tätä henkilöä. Hetken päästä hän puhui soljuvan kuuloista venäjää Rita nimisen naisen kanssa. Rita oli syntynyt Moskovassa ja siellä tavannut sähkötiedettä lukemaan tulleen sambialaisen miehen. Onni on kestänyt siitä asti ja Ritalla on nykyään Sambian kansalaisuus. Keskustelusta ei ollut meinata tulla loppua, mutta aloin puhua herra Chabulle käynnistämme kylässä, kunnes rouva tulee ilmoittamaan, että ruoka on valmis.
Silloin ei sovi viivytellä.
Emmepä olleet uskoa silmiämme: pöydässä oli ainakin kymmenen erilaista ruokalajia, ml moinenlaista lihaa sekä kalaa. Aivan uskomaton setti. Ruuan ulkoasausta jo näki, että sen laittaja on tiennyt, mitä on tehnyt. Ruoka oli todella maittavaa, ja jo pelkästä riisistä Ivan ihmetteli, miten niin yksinkertaisen asian kuin riisin keittämisen voi tehdä noin taivaallisesti. Ruokailun lomassa herra Chabu kertoi 1990-luvulla alkaneesta virkaurastaan tähän hetkeen. Tällä hetkellä hänen vastuullaan on Ndolan alueen noin 200 koulua, luku sisältää niin valtion, yksityiset kuin ns. community schoolitkin.
Hänellä on pienoinen tuntemus pohjoisen sääoloista hänen vieraillessaan yhteistyökohteessa Norjassa marras-, joulukuussa.
Uskomattoman kodikas tunnelma. Kun silloin aikanaan otin ensimmäisen kerran häneen yhteyttä, että rehtorin erottamisasiassa, aika oli myöhäinen perjantai-ilta. En ollut uskoa silmiäni,kun huomasin puhelimen piippaavan ja kertovan, että hän oli klo 23 jälkeen vastannut viestiini. Annoin jo silloin hämmästelevää palautetta. Harva toimii noin,mutta kun sitten kuulimme, mitä kaikkea hänen johdollaan on saatu aikaiseksi, toimintatapaa saattaa paremmin ymmärtää. Positiivinen energia, joka hänestä paistaa purkautuu eri tavoilla pyrkimyksenään saada aikaiseksi hyvää. Hän on toimintavoiltaan kun Vesilahden Paloniemi, joka pyrkii suuren yhteisen asian takia ajamaan yhteisiä asioita, ei omaa otsaansa kiillottaakseen.
Aterian jälkeen keräännyimme yhdessä olohuoneeseen. Herra Chabu ei tyrkyttänyt mitään,ei tivannut, paljonko meillä on rahaa tai mitä olette valmiita tekemään. Häntä tuntui kiinnostavan ylipäätään kaikki mitä olemme tehneet. Mahdollisesti hän oli saanut väärän mielikuvan keskusteluistaan koulun rehtorin ja councilin puheenjohtajan kanssa, että Suomessa koulun oppilaat vielä aktiivisesti keräisivät hankkeelle varoja. Kerroin hänelle tämänhetkisen tilanteen.
Keskustelusta jäi äärettömän hyvä mieli. Näytin loppuvaiheessa videonpätkää, jossa hyvin pieni poika piteli koululla käsissään Dinoa ja jutteli sen kanssa. Perheen vakavan malarian sairastanut tyttö oli ratketa ilosta seuratessaan pojan ja Dinon kahdenkeskistä juttelua.
Keskustelussa tuli kyllä esille uusiakin asioita, ihan sambialaisillekin koulualan toimijoille, mutta annan niiden tietojen tulla sitten omaa reittiään, että emme sotke mitään. Hearra Chabukin näytti kanssamme oikein innostuvan.
Palasimme hotellille ja ajattelin, että vielä voisi koittaa kävellä. Nyt ei ole ongelmana helle, vaikka puhelin näyttää lämpötilaksi +26C. Ongelma on se, kun tuolla ulkona ei kerta kaikkiaan näe yhtään mitään. Kuljimme kuitenkin läheiseen baariin Shoprite-ostoskeskuksen kulmille. Volyymit olivat sitä luokkaa, että sisätiloissa ei näillä korvilla varustettuna voinut olla 5 minuuttia kauempaa. Liikuttavaa, kuinka henkilökunta juoksi perästä tiedustelemaan, oliko heidän palvelussaan jotain vikaa. Ei ollut!
Olisikohan nukkumaanmenon aika. Huomenna on matka Kitween. Siellä en olekaan koskaan käynyt.
18.10., maanantai
19.10., tiistai
Selvisimme eilisistä Sadun päivän juhlista mallikkaasti.
Täältä pystyi tarkistamaan sentään tilitiedotkin ja mukava havaita seuraavat muutokset:
Kummilapsi +5+5+10+15+24 €. Kiitos!
JaJa Arena +15 €. Kiitos!
Eilisillan tunnelmaa laski kuitenkin Ivanin Pietarista saama viesti, että hyvä ystävä, tietotekniikan asiantuntija oli puukotettu hengiltä kaupungilla. Asia on vasta tutkinnassa, mutta asianosainen oletettavasti on täysin syyttä joutunut väkivallanteon kohteeksi.
Tunnelmaa toivottavasti tasasi se, että Ivan sai puhua tunnin ajan venäjää Peterborough´sta yhteyttä ottanut Sandris, jolla varmaan olisi ollut asiaa minullekin, mutta kaikki se unohtui tuosta ilosta saada puhua aidon venäläisen kanssa.
Ivanin raporttia minulla ei ole vielä teille esittää ja ehkä se onkin parempi, että hän saa selvittää sitä sanallisesti ensin huomenna pidettävässä Teams-palaverissa. Kyseessä on kuitenkin aikamoinen juttu, joka on hieman meitäkin vaivannut ja ainakin aiheuttanut kyläläisille tolkuttomasti haittaa.
Itsellä jalat alkavat tuntua aivan puupölkyiltä, sillä täällä ei ole millään päässyt liikkumaan riittävästi. Muutamina päivinä helle on vain ollut niin kova, että ei ole ollut mitään mieltä lähteä uhmaamaan luonnon voimaa ja sitten iltaisin, kun tulee pimeä, se on niin pimeä, että noilla kaupunginkaan teillä ei näe yhtään mitään. Ja täällä sentään yllätyksellisiä kuoppia löytyy ihan pääkadultakin. Tietysti jäi se toimiva taskulamppu kotona Nöpön ulkoilutustarvikkeiden joukkoon.
Klo 6 Christine lähetti tänään jo hyvän huomenen viestin. Koitan huomenna muistaa laittaa puhelimen myöhäisillasta äänettömälle, sillä tässä ilmassa on erinomaisen hyvä nukkua.
Tänään on tarkoituksemme käydä ostoksilla täällä Ndolassa Christinen ja Stevenin kanssa. Christinen kanssa hankimme pääosan Kummien kustantamista koulutarvikkeista ja oppimateriaaleista tulevaa kouluvuotta varten. Stevenin kanssa hankimme Haparainen-tilaan vielä 10 asiallista tuolia. Tuo pöytäkokonaisuus kustansi 355 euroa, joten torilta kertyneistä varoista saamme hyvinkin vielä hankittua lisätuolit. Nämä varat kertyivät korvapuusteista ja Hakosen Anjan taiteilemista karjalanpiirakoista. Todella yllättävän paljon saimme niillläkin aikaiseksi. Kun vielä saamme tuohon tilaan kauniita Karjalan maisemia, ja jokusen Haparaisistakin, niin paletti alkaa olla kasassa.
Tässä heräsi ajatus siitäkin, että kun nyt koulun johtokuntaa vetää puutarha-alan yrittäjä, meidän kannattaa tiedustella, saattaisiko Kekkilä-yhtiöllä olla mitään mielenkiintoa hanketta kohtaan,kun nyt koulun edustalle suunnitellaan myös kunnon puutarhaa.
Tässä sataa niin runsaasti raikkaita ajatuksia eri suunnilta, että ei meinaa perässä pysyä. Jos kuitenkin saamme toimintaan mukaan muita toimijoita, asioiden toteuttaminenkin saattaa hyvin olla mahdollista. Kunhan nyt Steven saisi skannattua ne valtion virkamiesten valmistelemat suunnitelmat mahdollisimman pikaisesti.
Henrika-seurallakin on suuri syy iloon. Seura koostuu ryhmästä nuoria,elegantteja naisia ja he kustansivat pääosan Rachelin terveydenhoitajan opinnoista vuosia sitten. ALunperin ajatuksena oli, että Rachel tulisi hoitajaksi oman kylän terveysasemalle. Välillä näytti siltä, että mikään ei koskaan toteudu, kun ei edes työpaikkaa muka meinannut löytyä, mutta sitten joku - olkoon se nyt ihan mikä tahansa - puuttui peliin ja Rachel on nyt oman kotikylänsä viereisellä uudehkolla, valtion rakentamalla Roma terveysasemalla vakituisessa työsuhteessa ainoana pätevänä terveydenhoitajana. Ja ensi viikolla hän on mukana rokottamassa kaikkia kylän ihmisiä koronaa vastaan. Tavallaan tässä näemme, mitä tuon hyvän teon toteuttaminen tuottaa kuin korkoa koron päälle ja se toivottavasti jatkuu. Kiitos Henrikat.
Kolu Transportinkin tarpeellisuuden olemme todelle taas täällä arkisessa elämässä nähneet, mutta kaikki kun ei vain toteudu tuosta noin vain sormia napsauttamalla. Eihän se kylän asukkaiden kuljetuksen tarve nyt niin tolkuttoman suuri ole, mutta asiaa meidän täytyy edelleen vain työstää. Jos ja kun jossain vaiheessa kylässä toimii koulu, josta voi suorittaa 9. luokan päättötutkinnon, niin kuljetustarvetta tulee runsaasti, sillä viikot kylässä asuva henkilökunta useimmissa tapauksissa pyrkisi viikonlopuiksi ja lomiksi sukulaistensa pariin ja toiminnallisuuden lisäännyttyä, lisääntyy myös kuljetustarve. Myös lentokentän toiminnan virkistyessä liikennöinti lisääntyy ja siihen jonoon mahtuu aina kilpailijoita. Lisäksi turisteille voisi tässä kohtaa valmistella matkailupakettikokonaisuuden.
Nyt aamiaiselle ja sitten lataamaan laitteita, jotta tästäkin päivästä jää joitain tallenteita.
Juttu jatkuu nyt sitten klo 22, kun olemme palanneet koko päivän kestäneeltä kierrokselta. Toki tässä ennen kirjoittamisen alkua on suihkuteltu ja nautittu pihvi-illallinen ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Oli kyllä aivan uskomattoman maukas.
Aamiaisella oli vaihteeksi rauhallisempaa. Täällä ei juuri paikallisten pamppujen lisäksi ole näkynyt kuin muutamia länsiafrikkalaisia asiantuntijoita. Aamiaispöydästä voi valita terveellisiäkin vaihtoehtoja, mutta pääosin olen jättänyt nuo mahdollisuudet noudatettaviksi sitten kotiloissa. Ivania ei näy eikä kuulu, lienee murheissaan ystäväänsä kohdanneesta yllättävästä murhasta. Raskasta aikaa hänelle, kun juuri pari päivää ennen matkaa eno menehtyi sähkölaiteonnettomuudessa Pietarissa.
Golfkenttääkin näyttävät jotkut kiertävän, joten aiemmin toteamamme ei pidäkään paikkaansa. Tänäänkin näyttäisi olevan luvassa kuuma päivä. Onneksi meillä on edessä oleskelua lukemattomissa liikkeissä, joissa täälläkin useimmiten on jokin ilmanraikastin käytössä.
Ivankin sieltä ilmestyi ja ehti nauttia minimaalisen aamiaisensa ennen kuin lähdimme talsimaan kohti tapaamispaikaksi sovittus Shopriten kauppakeskuksen pääsisäänkäyntiä. Siinä tepasteltiin kunnolla suuntaan jos toiseenskin, eikä ketään kuulunut. Ivan havaitsi, että wifi toimi erään ravintolan edustalla, ja poikkesi siellä päivittämässä tietoja Stevenin ja Christinen saapumisesta. Tiedot olivat enemmän kuin sekavia, mutta laitoimme sen Afrikan piikkiin Tunnin saimme odottaa, ennen kuin arvoisa työpaari saapui paikalle.
Ensimmäiseksi suuntasimme kirjakauppaan. Tarkoitus oli ostaa Kummien kustantamat oppimateriaalit Vesilahti Community Schoolin lukuvuodeksi 2022. Christinellä oli tarkka lista ja nalkutin selän takana, että montako oppilasta tätä materiaalia käyttää. Jankutin, että ei millään ihmeellä täällä Afrikassakaan ole olemassa lapsia, jotka pystyvät laumana keskittymään johonkin oppikirjaan. Kovan kovistelun jälkeen sain lisättyä hankittavien kirjojen määrää. Saimme aikaiseksi laskun yhteissummaltaan K11245,61 ja summassa on mukana melkoisen tuntuva alennus. Painostin, uhkailin ja savustin kirjakaupan intialaista omistajaa sillä, että turha kuvitella, että tulevaisuudessa tulemme hankkimaan tästä putiikista edes kynäntynkää, jos hinta ei ole kohdallaan. Eilen Kitwessä intialainen omistaja oli huono kokemus. Nyt narinani toimi ja alennus oli asiallinen.
Epäilen, että missään vastaavanlaisessa community schoolissa Sambiassa olosuhteet materiaalin suhteen olisivat yhtä asialliset kuin Vesilahti Community School issa.
Pakkasimme tavarat porukalla odottamaan, että pääsemme noutamaan niitä ostoskierroksen päätteeksi.
Tämän myymälän vastaava henkilö oli oikein sympaattinen ja tulen kyllä Suomesta viestimään hänelle, että jatkamme mielellään yhteistyötä, jos elonpäiviä riittää. Samalla muistin, että bembankielen oppikirjat jäi kokonaan hankkimatta, mutta siitä kyllä päävastuu oli Christinellä.
Seuraavaksi vuorossa oli kiinalaisten omistama kauppa. Siellä olimme nähneet niitä tuoleja, joita eilen katselimme Kitwessä. Ne olisivat sopivia Haparainen-tilaan. Steven ilakoi, että ne olivat täällä 15 kwachaa kalliimpia kuin eilen Kitwessä, vaikka niitä ei siellä myyntiin asti riittänytkään. Sanoin Stevenille, että odotapas hetkinen, kun me hetken aikaan tinkaamme hintaa. Oli kyllä aidosti ihmeissöön, miten me sen teimme. Psykologiaa hyva Steven, psykologiaa! Ostokset eivät tässä paikassa jääneet kuitenkaan pelkkiin tuoileihin vaan perustellusti koulun toimistoon ja Selma&Tauno Houseen tarvitaan verhot. Nyt ne on hankittu.
Tässä paikassa oli jo hermostua Christinen jankkaamiseen ja ymmärsin ehkä hieman paremmin erilaisia häneen liittyviä tarinoita. On kyllä jääräpäisistä jääräpäisin.
Jatkoimme pitkin pitkää katua ja sivuutimme myymälän, jossa oli lattialaattoja. Joku kyltti vihjasi edulliseen hintaan. Paikka ei ollut Stevenille ennestään tuttu. Omalla persoonallisella showllamme saimme kuitenkin paikan intialaisen omistajan lupaamaan kohtuullisen alennuksen ja Stevenkin piti ehdotusta hyvänä, joten löimme kaupat lukkoon, lupasimme käydä nostoautomaatilla (ATM) ja palata takaisin.
Viereinen automaatti oli kuitenkin epäkunnossa, joten päätimme jatkaa lounaalla Hungry Lion -fast food -paikkaan. Steven oli viemässä meitä ihan eri suuntaan kuin itse aioimme ja Christine säesti Steveniä. Huomasivat kuitenkin olevan väärässä, koska meidän tarkoittamamme paikka oli 100 metrin päässä.
Nautimme lounaan kaikessa rauhassa, eikä sitä pikaruokapaikaksi voi sanoa, koska annostemme valmistuminen kesti 28 minuuttia. Joka tapauksessa ruoka oli todella hyvää.
Christine oli pukeutunut tavaranhankintamatkalle varsin tyylikkäästi, kynnet oli maalattu kauniin purppuraisella värillä. Kaikestä näki, että nämä hetket olivat heillekin tärkeitä.
Toisaalta tuntui pahalta, kun saa joka asiasta nalkuttaa, mutta mitä tästä oikein muuten tulisi. Sille vaan ei voi mitään, kun luottamusta asioiden hoitamiseen ei ole syntynyt luontaisesti. Sitä tässä olemme edelleen rakentelemassa. Stevenin kanssa on ollut selkeämpää, mutta on hänelläkin lähiaikoina selittämistä siinä, miksi hän ei ole kertonut, että Jomo on hänen isosisänsä. Ei se ole mikään synti, eikä rasite, Jokaisella on oikeus elää oma elämänsä ja toki jokaisella on oikeus katkaista sukuyhteytensä, mutta ei niitö tarvitse piilotella. Stevenin tekemisistähän meillä ei ole kuin hyvää sanottavaa. Toivomme vain, että hän jaksaa tässä pyörityksessä.
Lounaan jälkeen porukkamme jakaantui. Löysin kadulta kohtuuhintaisen kuljetuksen laatoille, kirjoille, tuoleille, verhoille ja muille romppeille. Lastasimme auton ja laitoimme Christinen tämän rauhallisen kuskin kyytiin ja jatkoimme itse kohti sähkötarvikemyymälää ja se kuulemma sijaitsi 4 kilometrin päässä sillan takana. Otimme taksin K60 ja olimme pian perillä.
Ajoimme erikoisen alueen läpi, jota voisi hienosti kuvailla pienyrittäjien keskittymäksi, mutta länsituristi puhuisi helposti slummista. Olimme hankkimassa meille eilen toimitetun listan mukaisia tarvikkeita Stevenin ohjeen mukaisesti. Oli twodella erikoinen paikka, mutta toisaalta kaikki tuntui löytyvän paitsi varsinainen 100 metrin ja K6000 kaapeli.
Ivan löysi varastosta meille oloa helpottavan erikoisen tuulettajan. Saimma hankittua kaiken muun paitsi tuon K6000 kaapelin. Poikkesimme katsomaan sitä toisista kojuista ja siellä hinta oli jopa K9500, joten sanoin, että meillä on aikaa odottaa. K3500 on monta korvapuustia.
Kaapeli jäi saamatta ja aloimme hieman hoputtaa kylään lähdön kanssa, sillä pimeys tulee täällä sen verran äkkiä, emmekä halua, että oppilaan kotona poikkeaminen jäisi väliin. Alkumatka sujui oikein mainiosti, tie poikkeuksellisen hyvää, vaikka niitä kummallisia töyssyjä silläkin suunnalla riitti. Ajoimme nyt jonkin aiemmin tuntemattoman Ndolan alueen läpi ja ainakin tukevasti aidatut talot näyttivät melko suurilta. Ilo oli kuitenkin ennenaikainen, sillä päällyste päättyi ja vähä vähältä tie muuttui todella vaikeakulkuiseksi, Se tässä reitissä oli kyllä hyvä, että näimme, että kylän/alueen läpi virtaa varsin vuolaana vielä näin kuivimmalla kaudellakin joki. Ensimmäiseltä matkalta muistan, että meille esiteltiin monilapsisen perheen isä, joka oli kalastaja. Tämän veden nähtyäni uskon, että se voi hyvinkin olla mahdollista.
Löytyi se kylä lopulta tuotakin riettiä ajellessa. Tavarakuormaa tuonut henkilö oli jo hieman tuohduksissa, kun viivyimme, mutta rauhoittui,kun otin hänen yhteystietonsa. Kun taas seuraavan kerran hankimme jotain isompaa tähän kuljettajaan voi turvautua. Rauhallinen ja ystävällinen mies.
Christine koitti taas viestiä, että kuorman purkamisessa avustaneita pitäisi myös jotenkin huomioida. Ei ollut lähellä etten kunnolla osoittaisi turhautumistani Christinen asenteeseen. Muutaman kerran päivän mittaan Christine katosi lyhesti omille teilleen kesken hankintojemme. Ei siinä mitään, täysin ymmärrettävää, sillä ei sieltä kylästä ihan joka päivä ihmisten ilmoille poiketa ja jokainen kerta maksaa. Voisi sitä kuitenkin mainita muulle porukalle, että olisi tarvetta kurkistaa jonkin asian takia toisaalle. Ivankin oli kiinnittänyt huomion siihen, että Christine ei juurikaan hymyillyt.
Ostimme limsat paikalla olleille Shopping Mallista, ja samalla meille esiteltiin keittiön hengetär, koulun kokki rouva Phiri. Iloinen rouva ihan niin kuin siellä meillä Vesilahdessa aikanaan muistamme rouvat Haapaniemi, Mäkelä, Virtanen, Taipale, Eronen, Nieminen - kovin paljon nuorempaa polvea tässä ei viitsi edes mainita.Täytyy ihmetellä, onko tämä ilma vaikuttanut jopa muistini paranemiseen. Yleensä en tuollaista listaa nimiä muistaisi.
Pellina oli iloisena paikalla, kiitti kaikesta jälleen ja oli iloinen, kun kerroin, että odotamme parhaillaan Ivanin muistiota/kirjausta heidän keskusteluistaan ja näyttää siltä, että elämän virta vetää mukanaan ja arki lähtee taas rullaamaan. Kaikki kuitenkin tästäkin jotain oppineina.
Christinen kanssa lähdimme kohti eskarioppilaan kotia. Reitti kulki polkua pitkin läpi pensaiston. Maasto oli eriskummallisen siistiä, juurikaan mitään aluskasvillisuutta ei ollut ja polkua oli helppo kulkea. Aika pian saavuimme talon pihaan. Pihassa olivat vanhemmat kolmen lapsensa kanssa. Lapset rynnistivät iloiten meitä kohti j atulivat kättelemään, tuntui siltä kuin olisivat halunneet hypätä syliin. Aurinkoisia, iloisia tenavia ja iloisilta, avoimilta vaikuttivat vanhemmatkin. Tässä pienessä,siistiltä näyttävässä talossa asuvat eivät kuitenkaan olleet vielä meidän varsinainen kohde. Jätimme heille kuitenkin pienen karkkipussin, joka oli jäänyt Ivanin repun pohjalle.
Jatkoimme matkaa. Kuljimme näköjään Pellinan paikan ohi. Kirkon laajennus ei näyttänyt olevan vielä läheskään valmis, mutta siihen emme kyllä enää sotkeennu. Tien varressa oli useampi koulun oppilas, joilla tuntui olevan myös kova tarva sanoa jotakin.Varsinkin yksi tytöistä puhui varsin kaunista englanninkieltä ja siitä koitimme saada Christineenkin intoa englanninkielen opetukseen panostamiseksi. Meillä on ollut melkoisia vaikeuksia ymmärtää Christinen puhetta. Heillä pitäisi olla nyt tietokoneidenkin avulla välineitä harjotuttaa myös ääntämistä. Ja samalla kun lapset oppivat niin siinähän voisi aikuinenkin ainakin muutamien keskeisten sanojen osalta hioa omaa ilmaisuaan.
Abel Chibalen koti häämötti jo jonkin matkan päässä. Täälläkin tapasimme ystävällisen joukon ihmisiä. Samassa muutaman neliön asumuksessa näytti asuvan koko perhe vauvasta vaariin. Asumuksen olemattomuus tai tavaroiden vähäisyys ei kuitenkaan tullut ensimmäisenä esille vaan se rauha, ilo ja kiitollisuus, joka näistä ihmisistä paistoi.
Alkuarastelun jälkeen äitinsä' takana seisoneet tytöt kertoivat käyneensä myös Vesilahti Community Schoolin ja nyt olivat eri asteilla opsikelemassa jo Roma-koulussa Selma&Tauno Fundin stipendien turvin. Tyttöjen valkoiset hammasrivit loistivat kilpaa silmien kanssa heidän kertoessaan, miten upeaa on saada opiskella. Viimeistään tällaisessa tilanteessa ymmärtää sen pienen oppilaskohtaisen avustuksen merkityksen. Täällä näillä perheillä ei kerta kaikkiaan olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia rahoittaa lastensa koulunkäyntiä, vaikka haluja olisi kuinka paljon tahansa.
Kerroimme lähiaikoina alkavista lauantai-iltapäiväkahvituksista kyläläisille tuolla Haparainen -tilassa ja eskarioppilaan 4.12.2021 pikkujoulujuhlasta yhdessä Kummien kanssa. Tällä matkalla selvisi, että Ivanin kummioppilas James Nabala on vuoden aikana muuttanut perheineen pois ja nyt sitten Abel Chibale voi olla hänen kummilapsensa. Muistaakseni myös Johannan toinen kummioppilas on poistunut ja hänelle jörjestyy myös toinen oppilas.
Pimeys uhkaa ja aloitamme liikuttuneina matkan kohti koulua. Katsoimme askelmittarista lukeman, jotta saamme paraemman mielikuvan lapsen matkasta. Tällä reitillä ei liikenne ole vaaraksi, mutta itse saimme siirtyä vauhdilla sivuun uralta, kun suurehko joukko hyväkuntoisen näköisiä lehmiä kirmasi kohti kotiaan. Ne olivat olleet päivän siellä joen varressa juomassa ja nauttimassa joen rannan vihreästä kasvillisuudesta. Paimenellakin oli meille jotain kiitollisuudesta kertovaa asiaa ja sama toistui hetken päästä, kun pyöräilijä pysäytti kohdallamme ja toivotti kaikkea hyvää.
Koululounas + 20 €. Kiitos!
189 katselijaa on parilla videonpätkällä.