TORIVUOROT 2022

Kesällä 2020 poikkesimme ensimmäistä kertaa Narvan torille ja hämmästyimme myyntipöydän takaa ensinnäkin torin tunnelmasta ja päivän päätteeksi myös tuloksesta, joka päivän työskentelystä syntyi. Ensimmäisen käynnin jälkeen saimme varat koululuokkien liitutauluihin ja toisen käynnin jälkeen saimme varat Puusti Cateringin hellaan. Kaikki nuo tuotteet ovat jo paikoillaan.

10.12.2021 Vesilahti Community School issa jaettiin viidelle oppilaalle ensimmäiset Narva Market -stipendit, jotka jaetaan niistä rahoista, jotka alkoivat iahn sattumalta kertyä myyntipöydällä olleeseen tippilaatikkoon. Stipendirahaston perustajien nimet näkyy tuolla omalla sivullaan. Enää emme kerää nimiä ihmisiltä, jotka pudottavat lippaaseen rahoja, sillä meillä on tällä hetkellä myös virallinen rahankeräyslupa RA/2020/987.

Juttuun jäi tavallaan koukkuun ja siellä olemme toisten iloksi ja monien harmiksi viettäneet kesällä 2021 kaikki lauantaimme ja tarkoitus olisi jatkaa, sillä vielä emme saaneet käyntiin noita suunnittelemiamme yhteistyöprojekteja valtion kanssa.

 

Oheiseen listaan kirjaamme myyntivuorot kesän toritapahtumiin, varaa pikaisesti itsellesi oma virkistävä lauantaiaamupäivän piriste ja laita viesti sirkka.kolu@gmail.com tai 050 50 12760.

TORI- JA MARKKINAPÄIVÄT VUOSI 2022

Päivä

Myynti/arvat

Myynti/pullat

Maksupääte

01.05.

 SK

 Vmtp

 SA

14.05.

 AS

 Ropponen

 Vmtp

21.05.

 AS

 SK

 Vmtp

28.05.

 SK

 Ropponen

 Vmtp

04.06.

 SK

 Pt

 SA

11.06.

 Ropponen

 Pt

 SA

18.06.

 SH

 AS

 Pt

23.06.

 SH

 

 Pt

02.07.

 

 VP

 

09.07.

 

 VP

 

23.07.

 

 VP

 

30.07.

 

 VP

 

06.08.

 HS

 

 VMTP

13.08.

 HS

 

 VMTP

20.08.

 HS

 

 VMTP

27.08.

 

 

 

03.09.

 

 

 

10.09.

 

 

 

17.09.

 

 

 

24.09.

 

 

 

Markki-

nat

 

 

 

13.07.

 SH

 

 

14.07.

 SH

 

 

15.07.

 SH

 

 

16.07.

 

 

 

SJM

 

 

 

11.12.